Mikään ei saa enempää karvoja pystyyn kuin sana ”paskaduuni”

The Emme River near Schüpbach.
The Emme River near Schüpbach. (Photo credit: Wikipedia)

Suomi Areenan keskustelutilaisuudet on loistavia foorumeita erilaisten yhteiskunnallisten asioiden käsittelyyn. Keskusteluissa on mm. todettu että on olemassa tuhansia avoimia työpaikkoja, mutta niihin ei löydy tekijöitä.

Nuorisotyöttömyys Suomessa on yli 20 %, mutta työ ei kelpaa.

Mikään ei saa enempää karvoja pystyyn kuin sana ”paskaduuni”. Miten joku voi sen täydellä pokerinaamalla ääneen sanoa. Olen aikaisemmissa kirjoituksissani ehdottanut 20% leikkausta työttömyyskorvaukseen, jokaista työstä kieltäytymistä kohden. Olen edelleen samaa mieltä. Saksassa tämän tyyppinen malli on käytössä, arvatkaa paljonko Saksan nuorisotyöttömyys? Se on 7-9% riippuen laskentatavasta.

Torniossa tarvittiin telinerakentajia. Oulussa ammattimiehiä oli työttömänä iso joukko, mutta tekijöitä ei saatu matkatyöhön. Telinerakentajat haettiin Puolasta. Heille muutto työn perässä ei ollut mikään ongelma.

Kuinka kauan kestää että Suomessa Ay-liike ja demarit ymmärtävät sen, että seinä lähestyy huolestuttavan kovaa vauhtia? Tässä ei kerta kaikkiaan ole mitään järkeä. Työttömät on voitava pakottaa ottamaan vastaan tarjottua työtä. Pakottamisella en tarkoita fyysistä tai henkistä pakkoa, mutta eurolla voi ohjata. Emme voi kieltäytyä toimistotyön tekemisestä jos kynän väri on väärä.

Käsittämättömin asia on se ettei Suomen koulussa erään nuoren mukaan edes esitellä työnä siivous-, kiinteistönhoito tai muita vastaavia erittäin tärkeitä työtehtäviä. Mitä helvettiä?

Minä lupaan että en aio olla työttömänä päivääkään elämäni aikana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s