Paljon vai vähän, synkähkö vai synkkä

on
Hiidenpyörä Wuosisatamarkkinoilla
Hiidenpyörä Wuosisatamarkkinoilla

Vihdin kunta on ajautumassa noin 6,5 – 7,0 miljoonan alijäämään. Tämän päivän paikallislehdessä tilannetta luonnehdittiin ”synkähköksi”. Tarkoitukseni ei ole maalata ”piruja” seinille vaan käydä keskustelua, jotta asioilla olisi oikeat mittasuhteet.

Onko 150 miljoonan euron talousarviosta syntyvä 7 miljoonan alijäämä paljon vai vähän?

Alijäämä on pyöristettynä 5 % luokkaa, joka ei tunnu isolta luvulta. Alijäämälukuna se on kuitenkin hirvittävä. Investointitarpeet seuraavan kymmenen vuoden ajalta ovat sellaisella tasolla, että 5%:n ylijäämäistäkin talousarviota voisi luonnehtia ”synkähköksi”. Vihdin kunnan taloudessa on siis vähinään 10 %:n reikä joka pitää paikata. Tuo reikä on rahassa 15 miljoonan euron luokkaa. Onko se paljon vai vähän?

Tämän talousarviovuoden aikana syödään taseeseen kertyneistä aikaisempien vuosien ylijäämistä yli puolet. Asian voisi kuvainnollisesti ilmaista myös niin, että sukanvarteen aikaisempilta vuosilta kertyneistä säästöistä käytetään nyt yhden vuoden aikana yli puolet. Nuo säästöt ovat taseylijäämää, ei kassassa olevaa rahaa. Toinen samanlainen vuosi perään ja tase on miinuksella. Tällaisessa tilanteessa esimerkiksi yritys ajautuu selvitystilaan. Kuntamme on talousluvuilla mitattuna täyttämässä kohta kaikki kriisikunnan kriteerit. Tilanne ei ole synkähkö vaan synkkä ja alijäämä on paljon, ei vähän.

Kuntalaisille tulee kertoa totuus kaunistelematta

Kunnalla ei ole olemassa sellaista realisoitavaa omaisuutta, jonka myynnillä voisi tuota talouden reikää paikata. Tämä tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että talouden tasapainottaminen on tehtävä tulojen kasvulla ja menojen leikkauksilla. Tulojen kasvuun voimme vaikuttaa houkuttelemalla kuntaan uusia yrityksiä ja veronmaksajia sekä nostamalla kerättäviä veroja. Menoja voimme leikata säästötoimenpiteillä ja palvelurakennetta karsimalla. Edellä mainitun totuuden kertominen kuntalaisille on ensiarvoisen tärkeää. On turha puhua ”synkähköstä” tilanteesta ja samalla jättää mahdollisuuksien ikkunoita auki, kun tilanne on synkkä. Palveluita joudutaan karsimaan ja säästöjä tekemään sellaisista kunnan rakenteista jotka vaikuttavat kuntalaisiin.

Tilanne on ratkaistavissa, mutta se kirpaisee

Talouden tasapainottaminen olisi pitänyt alkaa jo jokin aika sitten. Olemme lisäajalla ja viimeistään nyt ja tässä päätöksiä on tehtävä kunnan tulevaisuuden puolesta. Tilanne on ratkaistavissa, mutta se kirpaisee. Päättäjät joutuvat tekemään sellaisia päätöksiä jotka vaikuttavat kuntalaisten arkeen ja joudumme jokainen kantamaan kortemme kekoon. Siksi totuudenmukaisen tiedon kertominen on tärkeää.

Toivon että vähintäänkin kaikki poliittiset päättäjät ja myös kuntalaiset tutustuvat huolella kunnan talousarvioraportteihin. Raportit ovat julkisia ja löytyvät Vihdin kunnan nettisivuilta, esimerkiksi tulevan kunnanhallituksen kokouksen esityslistan liitteenä.

Vihdin Wuosisatamarkkinat olivat positiivinen ruiske syksyn alkajaisiksi

Lauantaina alkaneet Wuosisatamarkkinat keräsivät koolle yli 50 % kunnan asukkaista ja olivat aurinkoisessa säässä todella onnistuneet. Positiivinen ja iloinen ilmapiiri heijastui niin kävijöiden kuin näytteilleasettajien kasvoilta. Järjestäjille on annettava täysi kymppi ja syvä kumarrus. Erityisesti kaikkia talkoolaisia on syytä kiittää osallistumisesta. Kiitos.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s