Härskit ja aneemiset

Kuva Celectuksen tähtimyyjävalmennuksesta.
Kuva Celectuksen tähtimyyjävalmennuksesta.

Sain ilolla olla mukana yhtiömme huippumyyjien valmennuksessa. Valmennuksen yhteydessä mietittiin millaisia käyttäytymisprofiileja meillä itsellämme on. Samalla mietimme miten voisimme hyödyntää eri profiilien tunnistamista asiakkaidemme kanssa. Moni tietää että käyttäytymisprofiilit voidaan jakaa tiettyihin lokeroihin ja tunnistamalla ne, niitä voi huomioida omassa käyttäytymisessään tilanteeseen sopivalla tavalla.

Päivän aikana eräs nuori ”jantterimme” kuitenkin tokaisi puoliksi leikillään, että meitä on olemassa vain kahta eri lajia: Härskejä ja Aneemisia. Tuo ajatus jäi kolkuttamaan kuin korvamato ja tästä aiheesta oli pakko kirjoittaa. Kun seuraa aktiivisesti yleistä keskustelua, syntyy todella mielikuva siitä että meitä on vain härskejä ja aneemisia. Olemmeko todella näin mustavalkoisia?

Medioissa uutiskynnyksen ylittävät asiat ovat yleensä härskejä

Kun mietin millaiset asiat ylittävät uutiskynnyksen, voin helposti tulla siihen johtopäätökseen että vain härskit ihmiset ja härskit asiat ylittävät kynnykset. Samalla syntyy mielikuva, ettei muilla, eli ”aneemisilla” ole mitään sanottavaa, koska heidän ajatuksiaan ei voi lukea mistään. Ihmisten kanssa käymieni keskusteluiden perusteella, voin kuitenkin onnekseni todeta että eri sävyjä on paljon enemmän. Mutta haluammeko todella ajatella näin mustavalkoisesti?

Kokoomuksen Nuortenliitto tuli esiin omalla tavoiteohjelmallaan, joka sisälsi paljon käsittämättömän härskejä ehdotuksia. Samainen tavoiteohjelma sisälsi myös paljon sellaisia ideoita, jotka saattaisivat olla toteutettavissa ja joista saattaisi olla kansantalouden toipumisen kannalta merkitystä. Nämä asialliset ehdotukset ovat kuitenkin näiden härskien rinnalla aneemisia. Olemmeko me opettaneet tuleville velkojemme ja eläkkeidemme hoitajille tällaisen käyttäytymismallin, jossa on ”ammuttava aina ylikovaa”, jotta saat äänesi kuuluviin.

Nyt asiaa on käsitelty päämedioiden lisäksi myös sosiaalisissa medioissa ja ääni on kuultu, mutta kuultiinko sieltä oikeat asiat?

Olisiko KNL:n tavoiteohjelmasta koskaan mainittu sanaakaan missään, jos siihen olisi jätetty vain ”aneemiset” – tosin hyvät ideat. Väitän ettei olisi. Nyt asiaa on käsitelty päämedioiden lisäksi myös sosiaalisissa medioissa ja ääni on kuultu, mutta kuultiinko sieltä oikeat asiat?

Onneksi meissä ihmisissä on kaikki värisävyt ja onneksi myös asioilla tuppaa olemaan monta näkökulmaa enemmän, kuin härski tai aneeminen. Mistä löytäisimme sellaisen median joka nostaisi esille asioita ilman kohuotsikkoa tai ilman että sekaan täytyy ahtaa niin älytön idea, että koko esitykseltä tippuu pohja pois.

2 Comments Add yours

  1. Lee Kasemets sanoo:

    Suomen Kuvalehti. Tai kuten meillä sanotaan: Suomen Kuivalehti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s