USA Sulkee valtionhallinnon

Kuva Vihdin valtuuston kokouksesta 30.9.2013
Kuva Vihdin valtuuston kokouksesta 30.9.2013

Valtion pitää sulkea ovensa, koska kongressi ei ole päässyt sopuun valtion rahoituksesta tiistaina alkavalle budjettivuodelle. Vain ”välttämättömät” toiminnot on lupa pitää auki. Tilanne on erikoinen, näin ei ole käynyt 17 vuoteen. Jenkit sulkevat siis ovensa, koska eivät ole päässeet sopuun siitä, miten velkaraha jaetaan eri instanssien kesken.

Suomessa pitäisi päästä sopimaan kolmesta asiasta

Velkaantumisen pysäyttämisestä, ylijäämäiseen talouteen pääsemisestä ja sitten vielä siitä miten velkoja aletaan maksaa takaisin. Nuo kolme asiaa, tuossa järjestyksessä, vaativat järjettömän kovia päätöksiä. Tuntuu käsittämättömältä että politiikassa vielä kysytään toisilta, että ”riittääkö kantti tehdä uudistuksia?”. ”Onko meillä rohkeutta tehdä todellisia ratkaisuita, koska se koskee äänestäjiämme”.

Kaikenlaisten populististen kommenttien esittäjiä taputellaan selkään kuin maalin tekijää

Populistiset julkisesti heitetyt kommentit saavat selkääntaputuksia ja hurrauksia kuin maalintekijä mm-finaalissa. Mikä kummallinen harhaoppisuus meitä vaivaa? Lehdet kirjoittavat päivästä toiseen siitä miten valtio ja kunnat velkaantuvat, eikä kriisitietoisuus tavoita meitä pieniä porsaita millään. Sanokaa mitä sanotte, mutta elintasomme on liian hyvä, rahoitettavaksi nykyisellä mallilla.

Saan päivittäin yhteydenottoja kotikuntani asukkailta

Kysymykset liittyvät kyläkoulujen lakkauttamiseen, Vihti-lisän lopettamiseen ja muihin leikkauksiin joita Vihdissä joudutaan tekemään. Minä olen luvannut vaaleissa että teen omalta osaltani kaiken mahdollisen Vihdin talouden tasapainottamiseksi, poliittisen avoimuuden lisäämiseksi ja peruspalveluiden turvaamiseksi. En aio pettää lupaustani. Se ei ole kivaa, mutta välttämätöntä. En aio enää kysyä: Riittääkö rohkeus tai uskallammeko tehdä niin tai näin? On vain tehtävä riittävät toimet, pidimme siitä itse tai emme. Silti tulemme selviytymään ja me selviydymme hyvin. Minä aion hurrata rohkeimpien esitysten tekijöille. Taputan selkään niitä jotka tietävät tekevänsä oikein, vaikka se meitä pieniä porsaita vähän satuttaakin.

Kokonaan toinen kysymys on talouskasvun aikaansaaminen

Se vaatii päätöksiä sinulta ja minulta. Se vaatii lupauksen siitä että olemme valmiit tekemään enemmän. Se vaatii lupauksen siitä että luovumme saavutetuista eduista ja nautimme elämästä. Se vaatii rehellisyyttä myös niissä asioissa, jotka eivät ole mukavia.

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s