Luemmeko Vihdissä kaikki samoja talousennusteita ja raportteja

on
Punakynä
Punakynä

Olen hieman hämmentynyt tämänhetkisestä talousarvion valmistelusta Vihdissä. Välillä minulla on käynyt mielessä että luemmekohan kaikki samoja talousennusteita. Onko viranhaltijoilla samat paperit kuin poliittisilla päättäjillä ja onko kaikilla poliittisilla päättäjillä keskenään samat paperit?

Talousarvion valmistelu on kovassa vauhdissa lautakunnissa ja osa lautakunnista on omat talousarvionsa jo hyväksyneet. Talousarvion näkökulmasta suurimmat lautakunnat Kaavoitus- ja Tekninen- sekä Kasvatus- ja koulutuslautakunta käsittelevät esityksiään vielä tällä viikolla. Kunnanhallitus on laatinut talousarvion laatimiselle ohjeistuksen ja budjettikehyksen, johon lautakunnissa tulisi päästä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kehyksen ylittävät talousarviot on tulossa kaikilta lautakunnilta.

Parhaita asiantuntijoita talousarvion tekemisessä ovat viranhaltijat, joiden vastuulla esitykset ovat.

Poliittisen päättäjän tulisi päättää esitetyistä vaihtoehdoista ja valita painopistealueista. Minua ihmetyttää esitysten vaatimattomuus säästöjen näkökulmasta. Olemme ajautumassa negatiiviseen taseeseen hyvin nopeasti ja silloin pakko alkaa ohjata toimintaamme. Nyt kun vielä on mahdollisuus tehdä harkittuja muutoksia talouden tasapainottamiseksi, tuntuu ettei tätä oteta tosissaan. Tällä kirjoituksella en halua millään tavalla sysätä vastuuta pois poliittiselta päätöksentekijöiltä, mutta valmistelu ja esittely on tultava viranhaltijoilta ja päätökset tehdään lopulta valtuustossa.

Konkreettiset pysyvät säästöehdotukset loistavat poissaolollaan ja talousarvio onkin ylittämässä kehyksen reilusti.

Kunnanhallituksen esittämä kehys sisältää kuristetun talousarvion lisäksi veronkorotusta 0,5%, taisipa kehys sisältää myös kiinteistöveron korotusta 0,1%:n verran. Nyt kun näyttää siltä ettei talouden tasapainottamista oteta tosissaan, uhkaa veronkorotuksen tarve nousta jopa 1,5 prosenttiin. Tällaista korotusta en omalta osaltani tule hyväksymään missään nimessä. On löydettävä keinot tehdä sellaisia muutoksia, jotta veronkorotuksen tarve jää enintään 0,3%:n tuntumaan.

Kysymys on laadukkaiden peruspalveluiden turvaamisesta

On tärkeää huomata että laatimalla hyväksyttävissä oleva taloutta tasapainottava talousarvio, pelastamme kuntalaisille laadukkaat peruspalvelut. Tällä hetkellä konkreettiset ehdotukset puuttuvat, tai jos niitä on tehty ne torpataan ja niiden tilalle tehdään ehdotus joka nostaa kustannuksia entisestään.

Ymmärrän hyvin kuntalaisten huolen tilanteesta, eikä ylilyönteihin tai harkitsemattomiin päätöksiin ole varaa. Ilman toimenpiteitä ajelehdimme kuitenkin varmuudella karikolle ja sen seuraukset ovat vielä vaikeammat.

Nyt tarvitaan kokoluokkaa suurempia ratkaisuita ja niitä tehtäessä kokoluokkaa järeämpää vastuunkantoa. Kun keskustelen kuntalaisten kanssa, tuntuu että kriisitietoisuus on tavoittanut heidät paremmin kuin talousarvion valmisteluun osallistuvat päättäjät.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s