Johtaminen on tuulilasissa ei peruutuspeilissä

on
Mittaristo
Mittaristo

Keskeisten suorituskyvyn mittareiden (KPI) löytäminen vaatii liiketoiminnan syväymmärrystä. Olen johtanut muutamaa organisaatiota, osassa niistä raportointi ja toiminnan mittaus on ollut kohtuullisella tasolla. Monessa organisaatiossa koko raportointijärjestelmä on kuitenkin rakentunut päällekkäin liimatuista tasoista, eikä luotettavaa reaaliaikaista mittaristoa saada aikaiseksi.

Johtaminen on tuulilasissa ei peruutuspeilissä, raportit kuitenkin tukevat päätöksentekoa

Olen saanut muutaman harmaan hiuksen vääristä raporteista ja vääriksi osoittautuneista keskeisten suorituskyvyn mittareista tai niiden tulkinnoista. Toisaalta olen myös saanut loistavia esimerkkejä siitä miten toimiva KPI parhaimmillaan tukee päätöksentekoa. Kun merkityksellinen mittari on löydetty ja se on luotettava, siitä voi olla uskomaton apu suunniteluun ja toteutukseen. Samalla voi todeta että yleensä toimivin mittari on riittävän yksinkertainen ja johdettu luotettavasta prosessista.

Yksi parhaista KPI luvuista jonka olen urani aikana kohdannut on hämmentävä

KPI oli visuaalinen eikä se perustunut tarkkaan numeeriseen määreeseen. Tämän visuaalisen mittarin luomisessa ei myöskään käytetty tietotekniikkaa. Silti KPI oli luotettava, helposti todettava, reaaliaikainen ja kenen tahansa hyödynnettävissä. KPI tarkistettiin nimittäin tuotannon varastohyllyltä. KPI:n määreenä oli varastohyllyllä olevien liitosputkilavojen määrä.

Johdin aikanaan erään Suomen johtaviin tulisijavalmistajiin kuuluvan organisaation myyntiä. Tulisijatoimitukset sisälsivät poikkeuksetta hormiliitosputken, joiden tuotannollinen tilausprosessi perustui suoraan tuotannon tilauskantaan. Eräänä päivänä kävelimme yrityksen omistajan kanssa tuotannossa, jonkin ”joutavan” asian perässä ja jutustelimme samalla myynnistä ja yhtiön tilauskannasta. Olin aina luottanut myyntiraportteihin ja myynnin järjestelmien tuottamiin lukuihin. Tällä kertaa olin huolissani tilauskannasta ja ehdotin erilaisia ratkaisuita sen kasvattamiseksi. Toimitusjohtaja totesi tyynesti varastoon saavuttuamme, että tietoni tilauskannasta eivät pidä paikkaansa. Väitin tietenkin niiden olevan ajantasaisia ja juuri aamulla varmistettuja – tarkista tietosi ja palataan asiaan, sanoi toimitusjohtaja.

Pyöritin koko järjestelmän ylösalaisin ja tarkistelin sen ilmoittamia lukuja. Lopulta muutaman tunnin penkomisen jälkeen paljastui tietojärjestelmävirhe, joka piilotti ison osan tilauskannasta myynnin näkymästä. Olin hämmentynyt.

Jos lavoja oli kuusi, tilauskanta oli hyvällä tasolla

Toimitusjohtaja esitteli minulle jo vuosia käytössään olleen KPI –luvun, joka perustui liitosputkilavojen määrään varastossa. Mikäli lavoja oli kolme tilauskanta oli kohtuullinen ja jos varastossa oli kuusi lavaa tilauskanta oli hyvällä tasolla. Tätä samaa KPI:tä käytti myös säännöllisesti tuotannossa vieraileva asennusyrittäjä, arvioidessaan tulevan kuukauden asennustensa määrää. Savupeltien tai takkaluukkujen toimittajat toivat tuotteitansa tuotantoon ja kurkkasivat ohimennen liitosputkien lavamäärän, jonka perusteella osasivat haarukoida tulevan kuukauden tuotantoansa tämän asiakkuuden osalta.

Yhtiössä oli tietysti käytössä monia raportteja tuottavia välineitä ja ohjelmistoja. Asennusyrittäjä ja muut toimittajat saivat myös viralliset tilauksensa ja ennusteensa, mutta tämä käytännön toiminnan syväymmärrystä vaativa KPI on kuitenkin hyvä esimerkki. Mikä tahansa indikaattori joka on riittävän yksinkertainen ja luotettava, voi toimia ohjaavana mittarina päätöksenteon tukena. Olennaista on oikean tuloksen näyttävä mittari, ei se miten hienosti se on toteutettu.

Yksinkertainen on kaunista.

One Comment Lisää omasi

  1. piirimyyja sanoo:

    Liika mittarisointi saattaa sokaista ja piilottaa allensa sen mitä oikeasti ollaan tekemässä; raportointia vai jotain muuta. Tj tiesi yrityksen mittarit, jotka perustuivat faktoihin, ei tilasto dataan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s