Good afternoon Europe, it’s Kim who calling, and my vote goes to….. Aura Salla

"Olen yhtä lailla Suomen kuin Euroopan kansalainen ja minun Suomeni on vahvasti kansainvälinen." - Aura Salla
”Olen yhtä lailla Suomen kuin Euroopan kansalainen ja minun Suomeni on vahvasti kansainvälinen.” – Aura Salla

Olen odottanut innolla eurovaaleja. Tänään alkoi ennakkoäänestykset ja minulle oli täysin luontevaa käydä äänestämässä heti kun siihen ensimmäisen kerran tarjoutui mahdollisuus.

Valitsin hyvän ruokapaikan läheltä ennakkoäänestyspaikkaa ja sinänsä täysin koruton äänestystapahtuma Ruoholahden kauppakeskuksessa tapahtui. Tapahtuma oli koruton, mutta koin voimakkaan tunne-elämyksen siinä puolen neliön kokoisessa kopissa.

Matkalla äänestyspaikalle pohdin mielessäni sitä miten vaikeaa ehdokkaan valinta tällä kertaa olikaan. Kokoomuksen listalla on toinen toistaan pätevämpiä ja kokeneempia ehdokkaita ja siksi valinta oli minulle toisaalta helppo, mutta samalla vaikea.

”He ovat ennakkoluulottomia, itsetuntoisia, määrätietoisia ja täynnä paloa

Työskentelen nuorten ihmisten kanssa päivittäin ja rakastan sitä tunnetta, jonka heidän kanssaan työskentelystä saan. He ovat ennakkoluulottomia, itsetuntoisia, määrätietoisia ja täynnä paloa. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole naiivi. He tietävät mitä haluavat, he ovat hankkineet tarpeelliset tiedot tavoitteeseen päästäkseen ja tekevät töitä sen eteen.

Kysyin itseltäni mitä haluan ehdokkaaltani; sukupuoli – ei väliä, keski-ikäinen vai nuori – ei väliä, kokemusta ja osaamista – ilman muuta. Jakaa arvoni nyt ja tulevaisuudessa – ehdottomasti.

Äänestyskoppiin kävellessäni en vielä ollut päättänyt. Päätös syntyi sillä hetkellä kun tartuin kynään ja aloin piirtää numeroa. Se oli 224, Aura Salla. Hän on osoittanut infernaalista energisyyttä, nuorelle iälle poikkeuksellista asiantuntemusta ja ennen kaikkea, uskon nuoriin ja heistä huokuvaan ennakkoluulottomuuteen, itsetuntoisuuteen, määrätietoisuuteen ja täyteen paloon tehdä kaikkensa tavoittelemiensa asioiden eteen. Aura on todennut että keskeisimpiä arvoja hänelle on ”Vapauden ja vastuun välisen tasapainon tavoittelu sekä yksilönvapauden korostaminen”. Aura Salla, jaan arvosi.

Aura Salla kertoi taannoin, kun tuli valituksi ehdokkaaksi, että hän on päättänyt olla euroedustaja ja sen päätöksen hän on tehnyt jo vuosia sitten. Niin… aivan… just niin, piste.

Onnea ja menestystä Brysseliin Aura

2 Comments Lisää omasi

  1. Palaute sanoo:

    Jos kirjoittaa otkison englanniksi ois hyvä kirjoittaa oikein…

    1. kimlehtola sanoo:

      Kirjoitusvirheet ovat yksilöllisiä. Ei anneta sen häiritä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s