HSL-selvitys jää lisäselvitykseksi

on

Mikäli kuntakohtainen HSL -selvitys päätettäisiin maanantaisessa kunnanhallituksen kokouksessa pyytää, se tullee vahvistamaan vain sen minkä jo nyt tiedämme.

Mikään jo nyt tiedossa oleva seikka ei puolla sitä, että voisimme järkevällä päätöksellä valita joukkoliikenteen järjestäjäksi HSL:n. Mikään ei myöskään indikoi sitä, että lisäselvitys toisi tullessaan jotain sellaista tietoa, että asia muuttuisi.

Tähän blogiin kannattaa palata syksyllä, kun selvitykset on tehty. Kun silloin palaamme asiaan, aikaa on kulutettu 8-10 kuukautta ja jo olemassa olevan ennakkotiedon vahvistamisesta on maksettu reilu 10000 euroa. Palaamme silloin lähtöruutuun. Sen ajan jatkamme varjomiekkailua joukkoliikenteestä, kun 5-10% joukkoliikenteen käyttäjistä on sitä mieltä, ”ettei päättäjät tee mitään asian eteen”.

Jatkaisimme tietysti muidenkin vaihtoehtojen selvittämistä koko ajan, mutta arjessa on pärjättävä niillä ”purkkaratkaisuilla”, joita saamme aikaiseksi nykyisen joukkoliikenteen puutteiden paikkaamiseksi.

HSL on hieno kuntayhtymä ja hyvä brändi.

Tässä tunteita herättävässä asiassa meillä on yllättävän yleisesti merkittävä ajatusvirhe. Saatamme helposti ajatella, että HSL olisi synonyymi joukkoliikenteelle. HSL on hieno kuntayhtymä ja hyvä brändi ja varmasti paras saatavilla oleva ratkaisu, siellä missä käyttäjiä on riittävästi. Vihdissä ei ole.

Mielikuvamme kuuden minuutin välein pysäkin ohittavasta HSL:n bussista sokaisee meitä. Se ei tule tapahtumaan Vihdissä kymmeniin vuosiin.

Riippumatta siitä mitä lopulta päätämme järjestämistavasta, odotamme tulevaisuudessakin pysäkeillä Pohjolan Liikenteen, Tervon, tai jonkun muun liikennöitsijän bussia. Joukkoliikenteemme tulee perustumaan jatkossakin Vihdin ohi ajavan, tai Vihdistä lähtevän syöttöliikenteen sopimuslinjoihin. Myös siis HSL:n järjestämänä. Tämän vahvisti HSL:n suunnittelija demareiden järjestämässä tilaisuudessa taannoin. Olin ilmeisesti ainoa, joka kuuli sen, sillä tämä aihe ohitetaan johdonmukaisesti keskustelussa.

Kuva Vihdin palvelutasoselvityksestä.

Samassa tilaisuudessa suunnittelija toisti myös sen, mitä lukee HSL:n suunnitteluohjeessa. ”Haja-asutusalueilla ei järjestetä varsinaisia joukkoliikennepalveluita. Haja-asutusalueilla tarjotaan koulukuljetuksia ja lakisääteisiä muita kuljetuksia. Lakisääteiset palvelut voivat olla kaikille avointa joukkoliikennettä, jos se katsotaan perustelluksi”

Älkää uskoko, jos joku väittää, että jatkossa voit käydä Otalammelta leffassa Kirkonkylällä julkisella liikenteellä. Älkää uskoko, jos joku sanoo, että Haimoosta pääsee jatkossa baariin julkisella liikenteellä. Se ei tule tapahtumaan sen paremmin HSL:n, kuin kenenkään muunkaan järjestämänä. Silloin kun se kymmenien vuosien jälkeen voisi käyttäjämäärien näkökulmasta olla mahdollista, kävelet leffaan tai Nediin oluelle läheisestä palvelutalosta, jossa jo asut.

Vaihtoehtoisesti hyppäät silloin itseohjautuviin autoa muistuttaviin välineisiin, joita sukkuloi tarpeen mukaan eri paikoissa. Silloin Tervon bussien dieselmoottoreiden lohkoista on jo valettu käyttöesineitä.

Kustannusten muodostuminen muiden kuntien jäsenyyksissä, joissa 20% on muuta kuin varsinaista operointia.

Meillä Vihdissä ei riitä käyttäjiä julkiseen liikenteeseen niin paljoa, että saisimme aikaiseksi pääkaupunkiseudun tasoista julkista liikennettä. Se meidän on ymmärrettävä ja siksi meidän kannattaa ohjata kaikki käytettävissämme olevat rahalliset resurssit meitä parhaiten palvelevaan malliin. HSL:n jäsenenä maksaisimme vähintään miljoonan vuodessa muusta infrasta, ratikoista, radoista, metroista ja muista.

HSL ei tule olemaan kustannustasoltaan, eikä palvelutasoltaan meille järkevin vaihtoehto. Toki voisimme sieltäkin tilata juuri sellaisen palvelutason, kun haluamme, mutta siihen meillä ei ole varaa. Lisäselvitys ei sitä asiaa muuta, se vaatisi HSL:n suunnitteluohjeen ja kuntayhtymän sääntöjen muuttamista. Mikäli lisäselvitys maanantaina pyydetään, voimme palata tähän kirjoitukseen syksyllä.

Itse uskon, että Vihdin kannalta järkevin ratkaisu tulee olemaan ELY vetoinen PSA-malli, jossa päätöksenteko säilyy lähempänä ja sitä sitten täydennettäisiin uusilla älykkäillä liikkumisen ratkaisuilla. Tässä vaihtoehdossa saamme räätälöityä paremmin meille sopivimman ratkaisun ja palvelutason.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s